perjantai 11. huhtikuuta 2008

Omenapiirakka

(annos soveltuu piirakkavuokaan, tarvitset kaksinkertaisen annoksen uunipannulle)


2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
75 g sulatettua voita
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1-2 vihreää, makeaa omenaa (golden sweet ?)
kanelia
sokeria
(voita ja korppujauhoja)


Vatkaa kananmunat hyvin vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva. Lisää maito taikinaan osissa, vuorotellen kuivien aineiden lisäämisen kanssa. Sekoita kuivat aineet erityisen varovaisesti taikinaan. Voit sekoittaa kuivat aineet myös ensin keskenään toisessa kulhossa ja lisätä ne sitten taikinaan siviilän läpi varovasti samalla taikinaa sekoittaen.

Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan. Laita uuni kuumenemaan 200c:een ja aseta vuoka hellan päälle lämpiämään.


Pese ja kuori omena(t), leikkaa kahtia ja poista siemenkota. Leikkaa omena(t) ohuiksi lohkoiksi. Asettele lohkot lähekkäin vuokaan taikinan päälle, niin että taikina lähes peittyy.

Ripottele päälle melko runsaasti kanelia ja sokeria. Paista uunissa 200c:ssa 25-35 minuuttia, kunnes piirakka on kauniin kullanruskeanvärinen. Nautiskele itsetehdyn vaniljakastikkeen kanssa (ohje löytyy reseptivihkosta).

Lisätietoja:

Kypsät, melkein ylikypsät omenat ovat parhaita, sillä ne maistuvat makeammille ja ovat pehmeämpiä. Niistä tulee paras omenapiirakka.

Pohja on itseasiassa tosca-kakun resepti. Käytän sitä koska se soveltuu erinomaisesti tämän omenapiirakan pohjaksi.

Saman pohjan avulla voit valmistaa myös mustikkapiirakan. Korvaa omenat mustikoilla ja jätä kaneli pois piirakasta. Ripottele mustikoiden päälle reilusti sokeria.

Voit käyttää piirakkaan omenan sijasta myös päärynöitä tai raparperia, tai ripotella taikinapohjan päälle sekaisin erilaisia marjoja, kuten puna- ja mustaviinimarjoja ja karpaloita. Muista ripotella päälle sokeria, jotta piirakasta ei tule liian kirpakka. Päärynät ovat melko makeita, joten niiden päälle tarvitsee ripotella vähemmän sokeria.

Ei kommentteja: