Päivän tavoitteet

Raporttia jälleen kotirintamalta. Päivä on lähtenyt käyntiin taas normaalin rutiinin mukaan: aamusyöttö, vaipanvaihto ja aamuputsaukset, erinäistä sähläystä kotiaskareiden parissa, oma aamupala, syöttö, seurustelua vauvan kanssa ja päiväunille laitto. Aikataulusta ollaan vähän myöhässä, sillä nukuttiin tänä aamuna vauvan kanssa pari tuntia tavallista pidempään.

Tänään on vuorossa leppoisa kotipäivä. Kun vauva kohta herää päikkäreiltään, on tarkoitus lähteä ulos kävelemään tai mennä pihalle istuksimaan (en ole vielä päättänyt). Ainakin tuolla on upea kesäsää ulkona. Aurinko paistaa ja avoimesta ikkunasta kuuluu sööttiä linnun liverrystä.

Eilen oltiin mummin luona kylässä ja tehtiin pitkä kävelylenkki, vaikka vähän satelikin. Vauvalla tuntui olevan kiva päivä, vaikka kyllä reissu väsyttikin. Nukuttiin kaikki pitkät yöunet, vauvakin heräsi ja herätti vain kerran yösyötölle, joka meillä on huomattavaa edistystä.

Aika on vauvanhoidossa jännittävä käsite. Aika tuntuu kuluvan äärimmäisen nopeasti siihen nähden mitä on saanut aikaan. Ei se oikeastaan harmita, mutta kummeksuttaa välillä. Yhtäkkiä sitä huomaa että tunti on taas vierähtänyt, vaikka itsestä tuntuu että juuri istahti sohvaan lukemaan lehteä kun vauva nukkuu. Tai että juurihan se vauva söi ja taas on nälkä, kunnes sitä tajuaa että aikaa on vierähtänyt jo yli kolme tuntia.

Kodinhoidon rintamalla olen vielä täysi aloittelija. Pidän nykyään entisajan naisia suorastaan sankareina! Miten ihmeessä he ovat voineet selvitä lastenhoidosta ja kodinhoidosta niin loistokkaasti - ottaen huomioon että lapsiluku on usein ollut nykyistä huomattavasti suurempi - ja vielä loihtineet töistä kotiin palaavalle perheenpäälle monipuolisen ja tukevan aterian? Itsellä tuntuu välillä tuottavan vaikeuksia selvitä pelkästä vauvanhoidosta kunnialla, niin että saavutan lisäksi itselleni asettamani päivän tavoitteet: vähintään yksi ulkoilu vauvan kanssa siihen aikaan kun aurinko vielä paistaa, ja vähintään yhden kotiaskareen (tiskit, pyykit, tms.) tekeminen.

Entisaikaan perhepiiri on toisaalta ollut laajempi. On ollut hyvin tavallista että isovanhemmat, sisarukset ja sukulaiset ovat asuneet samassa taloudessa. Tai ainakin lähettyvillä. Vuosikymmenien saatossa perhepiiri on pienentynyt yhden perheen taloudeksi, mutta sukulaiset ovat silti olleet läheisesti tukemassa lapsiperhettä. Nykyään perhepiiri tuntuu olevan yksityisempi. Välit vanhempiin ja muihin sukulaisiin eivät välttämättä ole yhtä läheiset, ja myös välimatkat sukulaisten kesken ovat pidempiä. Työ vie ihmisten aikaa ja jaksamista yhä vanhemmalle iälle saakka. Isovanhempien ei enää ole tapana osallistua yhtä tiiviisti perheen arkeen, nykyään puhutaan ennemminkin kyläilystä.

Kokisin muunlaisen mallin itselleni vieraaksi. Olen kasvanut tällaiseen kulttuuriin. Mutta hieman arveluttaa. Jos suunta jatkuu tämän kaltaisena, kuinka yksin tulevaisuuden lapsiperheet mahtavat olla? Missä ovat heidän tukihenkilönsä silloin kun niitä tarvitaan? Toivottavasti sentään yhden puhelinsoiton päässä, kuten nykyäänkin.

Toinen hyvä tukikanava itselle ovat internetin keskusteluryhmät. Samanhenkisten ja samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa keskustelu piristää kummasti mieltä, ja sitä kautta olen saanut monia hyviä vinkkejä arjen pyörittämiseen. Kunhan vauva tästä vähän kasvaa, aion osallistua myös erilaisiin äiti-tapaamisiin ja ryhmiin ja vauva-harrastuksiin. Vaikka vauva on aivan ihana, aikuinenkin seura on välillä ihan mukavaa.

Olenkin päättänyt olla jatkossa turhia ressaamatta. Jos jonakin päivänä itselle asetetut päivän tavoitteet eivät ihan täyty, en syyllistä itseäni, vaan yritän seuraavana päivänä päästä hyvään päivärytmiin uudelleen. Opettelua tämä vielä on, niin vauvalle kuin minullekin. Ja hetkeäkään ei tarvitse miettiä, vaihtaisinko tämän takaisin normaaliin työssäkäynti-arkeen. En ikinä! Ovat ne vauvat sentään niin ihania! Varsinkin tämä oma. ;)

Aurinkoista päivää kaikille!

-Vesta